Olemme Itä-Uudellamaalla toimiva, aktiivinen pelastuskoiraosasto.
Toiminta-ajatuksemme on löytää eksynyt, kadonnut tai muuten avuntarpeessa oleva ihminen tehtävään koulutettujen koirien ja ohjaajien avulla. Tarvittaessa ryhmämme lähtee liikkeelle myös ilman koiria.
Toimimme ensisijaisesti maastossa, mutta tehtävänä voi yhtä hyvin olla kadonneen etsiminen teollisuusalueelta, sortuneesta rakennuksesta, vesistöalueelta tai mistä vaan, mihin ihmisen oletetaan kadonneen.
Etsintätehtävämme määrää poliisi tai pelastuslaitos.
Hälytysryhmä
Hälytysryhmä toimii viranomaisen apuna kadoksissa olevien henkilöiden etsinnöissä sekä osana alueellista poikkeusolojen valmiusryhmää.
Etsinnöissä ei ole kyse kilpailutilanteesta eikä leikistä silloin, kun joku on todella kadonnut. Etsinnässä tarkoituksena on tutkia etsittävä alue mahdollisimman tehokkaasti. Etsinnän johdolle on äärimmäisen tärkeää myös tieto siitä, että etsittävä henkilö ei ole jollain nimenomaisella alueella.
Etsintöihin osallistuu aina suuri joukko ihmisiä, niin vapaaehtoisia kuin viranomaisia. Tarkoitus on toimia tehokkaana, organisoituna joukkona; etsintäpartiot, pelastuskoirat, viestintä, etsinnän johto sekä muut yksiköt kaikki yhdessä.
Hälytysryhmäämme kuuluu henkilöitä, joista osa toimii etsintätilanteessa koiranohjaajina ja osa apuohjaajina tai suunnistajina. Etsinnöissä käytettäviä koiria on puolenkymmentä. Koirat edustavat useita rotuja, monirotuisesta palveluskoirarotuihin.
Tärkeämpää kuin koiran rotu ovat sen ominaisuudet. Pelastuskoiraksi soveltuvan koiran tulee olla sosiaalinen niin ihmisten kuin toisten koirien joukossa, rohkea, utelias ja hyvin ohjattavissa. Lisäksi sillä tulee olla hyvä hermorakenne, terveys ja kunto.
Hälytysryhmän koirien koulutus ja taitojen ylläpito jatkuu koko niiden käyttöiän ajan. Hälytysryhmään kuuluvalla henkilöllä tulee olla suoritettuna ainakin etsintä I ja EA I -kurssit ennen etsintöihin osallistumista. Suunnistustaito on välttämätön, mielellään myös GPS - ja viestilaitteiden käyttötaito. Hälytysryhmä kouluttaa jäseniään jatkuvasti paikalliskoulutusten muodossa, lisäksi jäsenemme osallistuvat ahkerasti Vapepan järjestämille kursseille.
Etsinnän käynnistää aina viranomainen, jonka johdolla oma ryhmänjohtajamme antaa etsintätehtäviä partioillemme. Etsinnät ovat hyvää fyysistä kuntoa ja kurinalaista toimintatapaa vaativia. Toimimme etsinnöissä yhdessä muiden vapaaehtoiseen pelastuspalveluun kuuluvien yhdistysten rinnalla. Tarvittaessa lähdemme hälytyksiin myös ilman koiria.
Hälytysryhmään kuuluminen edellyttää sitoutumista toimintaan, mutta myös antaa mahdollisuuden yhdistää koiraharrastus ja vapaaehtoistoiminta yhteiskunnallisesti tärkeällä tavalla.
Tie hälytysryhmään:
Viranomaisten avuksi todellisiin etsintätilanteisiin päästäkseen koirakoiden on kouluttauduttava täyttämään vaatimukset, niin koiran kuin ohjaajankin.
Aloitteleva koirakko keskittyy koiran kouluttamisessa koiran hajuaistin ehdollistamiseen ihmisen hajuun maa- ja ilmavainutyöskentelyn avulla. Käytännössä tämä tarkoittaa jälki- ja/tai hakutyöskentelyn opettamista koiralle ja ohjaajalle. Tässä vaiheessa ohjaajan koulutus painottuu koiran työskentelyn ymmärtämiseen ja pelastustehtävissä tarvittavien perustaitojen omaksumiseen. Näitä taitoja ovat mm. etsintä-, suunnistus-, ensiapu-, viestintä ja ryhmänjohtamisen taidot.
Ohjaajan hallitessa pelastustehtävien perustaidot hän voi toimia etsintätehtävissä avustajana.
Avustajan rooli on hyvin merkittävä osa onnistunutta etsintää. Avustajat toimivat ryhmänjohtajan määräämissä tehtävissä etsinnän eri osa-alueilla. Tyypillisesti avustajat toimivat hälytysryhmään kuuluvien pelastuskoiraohjaajien apuohjaajina.
Hälytysryhmän jäsenen taitovaatimukset:
Hälytysryhmän jäsenen tulee tuntea etsintätoiminnan perusteet, siksi niin koiranohjaajan kuin myös ns. koirattoman hälytysryhmän jäsenen tulee suorittaa Vapepa:n etsintäkurssi. Lisäksi hälytysryhmäläisen tulee osata antaa tarvittaessa ensiapua, suunnistaa/liikkua maastossa omin avuin sekä käyttää erilaisia viestintävälineitä. Hälytysryhmäläisen edellytetään myös ylläpitävän taitojaan säännöllisellä harjoittelulla ja osoittavan harjoituksissa kykenevänsä luotettaviin suorituksiin todenmukaisissa etsintätilanteissa. Hälytyksiin osallistuessa tulee olla 18 vuotta täyttänyt
Yhteyshenkilö: Reija-Riikka Stenbäck, reija-riikka.stenback(¤)pp.inet.fi
Koiranohjaaja on aina itse vastuussa koiransa kouluttamisesta. Yhdistyksellämme ei tällä hetkellä ole varsinaisia kouluttajia, vaan toimintamme on harjoittelua ”itseohjautuvissa” pienryhmissä. Harjoitusten paikat ja ajat sovitaan erikseen. Järjestämme säännöllisesti kursseja kokeneiden kouluttajien opastuksessa, näin saamme uutta katsantokantaa koiriemme säännölliseen koulutukseen. Otamme mielellämme myös ensikertalaisia mukaan tutustumaan pelastuskoira-harjoituksiin.
Pelastuskoiratoiminta ei ole pelkästään koiran kanssa touhuamista erilaisissa harjoituksissa. Siihen kuuluu olennaisena osana myös kyky liikkua maastossa siten, että pelastajasta ei tule pelastettavaa. Koiran ohjaajan tulee olla valmis kouluttamaan itseään erilaisilla kursseilla mm karttatyöskentelyn ja suunnistuksen osalta.
Pelastuskoiran koulutus aloitetaan yleensä jo pentuna panostaen koiran motivaation luomiseen. Näin koira oppii pennusta pitäen luottamaan vieraisiin ihmisiin ja käyttämään vainuaan ihmisten etsimiseen. Aikuisestakin koirasta voi kouluttaa pelastuskoiran, tuolloin vain on koiran oltava jo valmiiksi ihmisrakas.
Koiramme ovat tavallisia kotikoiria, jotka tarpeen vaatiessa muuttuvat väsymättömiksi etsinnän ammattilaisiksi, tavoitteena kadonneen pikainen löytyminen.
Etsintää harjoitellaan useimmiten maastossa, sekä tilaisuuden tullen myös taajamissa, raunioilla, teollisuusalueilla ja rakennuksissa. Etsintätyöskentelyn lisäksi pelastuskoiran koulutuksessa panostetaan koiran hallittavuuteen etsintätilanteessa sekä normaaliin tottelevaisuutteen.
Koulutuksissamme pyrimme jäljittelemään mahdollisimman tarkoin todellisissa etsinnöissä todennäköisesti eteen tulevia tilanteita, kuten vaihtelevia maaston muotoja, erilaisia sääolosuhteita, etsintää pimeän aikana, lumen ja veden alta sekä rakennuksista. Usein etsinnät ovat yöllä,joten koirilla ja ohjaajilla tulee olla valmius mennä outoihin paikkoihin ja pystyä suorittamaan annettu tehtävä varmasti ja luotettavasti.
Yhtä tärkeää kuin koiran etsintätaitojen kehittäminen on myös koiranohjaajan koulutus. Ohjaajan tulee oppia lukemaan oman koiransa antamia merkkejä, suunnittelemaan, kuinka etsittävä alue käydään läpi tehokkaasti tuulen suunta, maaston vaihtelut ym. erityisolosuhteet huomioiden. Ohjaajan on myös tarvittaessa kyettävä toimimaan koirapartion sunnistajana ja radiopuhelimen käyttäjänä.
Uudet jäsenet ovat lämpimästi tervetulleita joukkoomme!
Tule tutustumaan meihin, koiriimme ja harjoituksiimme. Harjoittelemme säännöllisesti pari kolme kertaa viikossa: lauantaisin Myrskylässä, sunnuntaisin Porvoon suunnalla ja arkipäivisin vaihtelevalla aikataululla.
Edellytämme, että uudet jäsenet tulevat ensin seuraamaan harjoituksiamme ilman koiraa tutustuakseen pelastuskoiran kouluttamisen ytimeen. Kyse on tiiviistä ryhmätyöstä, jossa oma koira usein vain odottaa autossa ohjaajan piiloutuessa toisille koirakoille ja muutoin avustaessa harjoituksissa. Päämääränämme on kouluttaa toimivia koirakoita tositilanteisiin.
Mitä odotamme sinulta?
Toivomme että omaat vilpitöntä kiinnostusta vapaaehtoista pelastuskoiratoimintaa kohtaan ja halua osallistua harjoituksiin. Lisäksi toivomme sinulta huumorintajua ja pitkää pinnaa, totista suhtautumista ilman turhantärkeyttä, yhteistyökykyä, ennakkoluulottomuutta ja halua kouluttaa itseäsi erilaisissa pelastusetsinnän vaatimissa taidoissa.
Koirasi soveltuvuudesta pelastuskoiraksi voimme keskustella, kun tapaamme. Ihan jokaisesta koirastahan ei pelastuskoiraa voi tulla, mutta joukkoomme kuuluu kyllä hyvinkin monenlaista hännänheiluttajaa.
Meillä on myös käyttöä sellaisille jäsenille, joille oman koiran omistaminen on vasta tulevaisuudessa toteutuva tai kokonaan toteutumatta jäävä haave.
Olet tervetullut jäseneksemme, tekemään ja toimimaan. Olet aivan yhtä tervetullut jäseneksi myös siinä tapauksessa, ettet vielä omaa koulutettavaa koiraa. Samoin jos haluaisit vain olla mukana tukemassa toimintaamme, vaikket sattuisikaan olemaan metsässä mielellään rämpivää ihmistyyppiä.
Ota yhteyttä!
Yhteyshenkilö: Reija-Riikka Stenbäck, reija-riikka.stenback(¤)pp.inet.fi